Finskspråkiga Lukas Karell studerar till ingenjör (YH), produktionsekonomi på svenska

"Nykyään en enää koe tarvetta mainita opettajilleni, että äidinkieleni on suomi, koska pärjään ruotsilla hyvin."

Studerandeberättelser Ingenjör (YH), produktionsekonomi
Lukas Karell

Kuka olet ja mitä opiskelet?

Nimeni on Lukas Karell, olen 20-vuotias toisen vuoden tuotantotalouden opiskelija Vaasassa. Vapaa-ajallani harrastan lenkkeilyä ja salilla käymistä.

Mikä sai sinut hakemaan Noviaan ja opiskelemaan ruotsiksi?

Hain Noviaan, koska olin kuullut siitä paljon hyvää. Lisäksi tuotantotalouden insinööriopinnot ruotsiksi eivät olleet saatavilla esimerkiksi Turussa, mikä on minun kotipaikkakuntani lähellä. Halusin opiskella ruotsiksi, koska isäni on suomenruotsalainen ja minulla on jo valmiiksi ihan hyvä ruotsin kielitaito, joten halusin parantaa sitä vielä entistä enemmän.

Miltä tuntuu opiskella ruotsiksi, kun äidinkieli on suomi?

Opiskelu tuntuu ja tuntui alussakin yllättävän hyvältä. Kun aloitin opiskelut, kerroin opettajilleni, että olen aikaisemmin opiskellut suomeksi ja että suomi on äidinkieleni. He ymmärsivät sen hyvin, mikä myös rohkaisi minua opiskelemaan Noviassa. Aluksi opiskelu tuntui kieltämättä vähän haastavalta, mutta jo muutamassa viikossa siihen tottui jo aika hyvin. Nykyään en enää edes koe tarvetta kertoa opettajilleni, että äidinkieleni on suomi, koska pärjään ruotsilla hyvin.

Mikä on parasta opinnoissa?

Parasta opinnoissa on uudet ystävät, joita olen saanut koulun kautta. 

Mitä suunitelmia sinulla on valmistumisen jälkeen?

Suunnitelmat ovat vielä todella auki siitä, mitä teen valmistumisen jälkeen. Yksi vaihtoehto on se, että jatko-opiskelen vielä yliopistossa ja teen ehkä töitä siinä samalla.

Mitä neuvoja tai vinkkejä antaisit niille, jotka harkitsevat hakevansa Noviaan?

Jos olet suomenkielinen ja harkitset Noviaan hakemista, suosittelen pitämään mielen avoimena ja hakemaan rohkeasti – aina voi vaihtaa, jos ei tunnu oikealta. Toinen vinkkini on, että jos päätät tulla Noviaan opiskelemaan, älä pelkää puhua ruotsia. Vaikka kieli tuntuu aluksi haastavalta eikä kaikki mene heti oikein, se ei haittaa ketään. Opit kielen kymmenen kertaa nopeammin, kun uskallat käyttää sitä aktiivisesti.

 

Besök utbildningens sida för mer information om ingenjör (YH), produktionsekonomi.