Ammattikorkeakouluista valmistuneet ovat tyytyväisiä koulutukseensa ja työuraansa

16.3.2023
Uutiset
Studerande diskuterar 2

Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista 85 prosenttia ja ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista 87 prosenttia on tyytyväisiä tutkintoonsa.

Valtakunnallisen ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyn perusteella viisi vuotta sitten valmistuneiden tyytyväisyys tutkintoon on kasvanut edellisestä vuodesta. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista 85 prosenttia ja ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista 87 prosenttia on vähintäänkin melko tyytyväisiä tutkintoonsa.

Tyytyväisyys tutkintoon on vahvasti yhteydessä vastaajan tyytyväisyyteen työuraansa. Vuonna 2017 tutkinnon suorittaneista 88 prosenttia oli vähintäänkin melko tyytyväisiä työuraansa. Tutkinnon antamat riittävät valmiudet työelämään, mahdollisuus hyödyntää osaamista työssä sekä työnantajan arvostus tutkintoa kohtaan vaikuttavat siihen, miten tyytyväisiä vastaajat ovat tutkintoon

Jo viidettä kertaa toteutettuun valtakunnalliseen uraseurantakyselyyn vastasi melkein 11 000 vuonna 2017 ammattikorkeakoulututkinnosta tai ylemmästä ammattikorkeakoulututkinnosta valmistunutta. Tämä on 41 prosenttia kaikista vuonna 2017 valmistuneista. Vastausprosentti kasvoi edellisestä kyselystä.

Uraseurantakysely lähetetään vuosittain kaikille AMK- ja YAMK-tutkinnon suorittaneille Uraseurantakysely tuottaa ajantasaista tietoa valmistuneiden työurista ja työmarkkinatilanteesta, lisäkouluttautumisesta sekä opintojen työelämävastaavuudesta. Vastauksia hyödynnetään mm. koulutuksen kehittämisessä ja uraohjauksessa.

Ammattikorkeakoulujen uraseurantaverkosto järjestää 16.3.2023 tulosseminaarin valtakunnallisen uraseurantakyselyn tuloksista (lisätietoa).

Lisätietoja:
Ida Mielityinen, toiminnanjohtaja Arene ry, p.050 594 0731, ida.mielityinen@arene.fi

Satu Helmi, Uraseurantaverkoston puheenjohtaja, Turun ammattikorkeakoulu, p.050 5985563, satu.helmi@turkuamk.fi, www.amk-uraseurannat.fi

Uraseurantakyselyn tuloksia: Opetushallinnon tilastopalvelu Vipunen ja Töissä.fi: toissä.fi