Moona Kaitonen, Socionom (YH)
"Ennen opintoja Noviassa en voinut kuvitellakaan, että työkieleni tulisi jonain päivänä olemaan ruotsi."
Mikä sai sinut hakemaan juuri Noviaan?
Hain Noviaan, sillä tutkinnon saamisen lisäksi minua houkutteli mahdollisuus oppia samalla ruotsin kieltä.
Miten koit opinnot yleisesti ottaen? Mikä oli parasta opiskeluajassa?
Opinnot oli mahdollista suorittaa joustavasti, vaikka olinkin lähiopiskelija. Sekä opettajat että muut opiskelijat olivat ymmärtäväisiä sen suhteen, ettei ruotsini ollut varsinkaan opintojen alussa lainkaan sujuvaa. Parasta oli ehdottomasti päästä käyttämään ruotsia säännöllisesti niin suullisesti kuin kirjallisestikin, se mahdollisti kielen oppimisen!
Miltä tuntui opiskella ruotsiksi, kun äidinkielesi on suomi? Oliko se alussa haastavaa?
Ensimmäisenä opiskelupäivänä olin kauhuissani ja mietin olevani hullu, kun olin aloittamassa opinnot täysin suomenkielisenä ruotsinkielisessä ammattikorkeakoulussa. Eniten epämukavuutta aiheutti se, ettei omaa persoonaa ja ajatuksiaan saanut tuotua esille samalla tavalla kuin äidinkielellä. Yllättävän nopeasti ruotsin kieleen kuitenkin tottui, ja huomasin osaavani sitä koko ajan enemmän ja enemmän, kun sitä tuli käytettyä jollain tavalla päivittäin.
Muistatko jonkin erityisen hetken, projektin tai kurssin, joka on jäänyt mieleen?
Parhaiten mieleeni on jäänyt opinnäytetyön tekeminen, jonka tein täysin ruotsinkielisen opiskelijan kanssa. Koin opinnäytetyöprojektin olevan tavallaan viimeinen testi myös kielitaidolleni, sillä mahdollisuutta suomen kielellä paikkailemiseen ei ollut. Tämä teki opinnäytetyön onnistumisesta entistä palkitsevampaa!
Mitä teet tällä hetkellä, ja miten koulutus on auttanut sinua pääsemään siihen?
Tällä hetkellä opiskelen Turun yliopistossa oikeustiedettä ja kesäkuussa aloitan työskentelyn palveluvastaavana Varhalla vaativien vammaispalveluiden ruotsinkielisessä asiantuntija- ja kehittämiskeskuksessa. Sen lisäksi, että Noviasta saamani sosionomikoulutus on mahdollistanut pätevyyteni palveluvastaavan tehtävään, on sieltä saamani kielitaito ollut vähintään yhtä tärkeässä roolissa. Ennen opintoja Noviassa en voinut kuvitellakaan, että työkieleni tulisi jonain päivänä olemaan ruotsi. Lisäksi se, että onnistuin suorittamaan 3,5 vuoden koulutuksen kahdessa vuodessa ja vielä itselleni vieraalla kielellä, kasvatti uskoani omaan kyvykkyyteeni – tämä antoi minulle rohkeutta hakeutua opiskelemaan lisää.
Miten olet hyötynyt koulutuksestasi työelämässä?
Yllättävää kyllä, mutta sosionomikoulutuksellani oli iso merkitys ensimmäisen juridiikan alan työpaikan saamisessa! Pääsin jo ensimmäisen vuoden oikeustieteen opiskelijana asianajotoimistoon lakimiesharjoittelijaksi, sillä sosionomikoulutuksestani nähtiin olevan hyötyä erilaisissa perhe- ja lapsioikeudellisissa toimeksiannoissa avustamisessa. Eduksi katsottiin myös ruotsin kielitaitoni, ja sitäkin pääsin aika ajoin hyödyntämään!
Onko sinulla vinkkejä muille suomenkielisille, jotka harkitsevat hakevansa ruotsinkieliseen ammattikorkeakouluun?
Koita jo etukäteen hyväksyä ja sallia itsellesi se, että alku saa tuntua kankealta ja jopa vaikealta! Mitä enemmän kuitenkin uskallat heittäytyä, sitä enemmän todennäköisesti opit. Suomenruotsalaiset ovat oman kokemukseni mukaan kovin ystävällisiä ja usein valmiita vaihtamaan suomeen, jos huomaavat ruotsin olevan toiselle hankalaa. Käytä kuitenkin sinnikkäästi ruotsia, sillä kieltä oppii vain sitä käyttämällä! Voit, ja kannattaakin, pyytää opiskelutovereilta apua oman kielitaidon kehittämisessä.
Haluaisitko lähettää terveiset tuleville Novian opiskelijoille?
Antoisaa opintaivalta kaikille Noviassa aloittaville opiskelijoille! Sinulla on oiva tilaisuus saada kaksi kärpästä yhdellä iskulla: tutkinto ja kielitaito! Ota siis opinnoistasi kaikki irti, äläkä lannistu, vaikka välillä opiskelu ruotsiksi tuntuisikin raskaalta – sitä palkitsevampaa se on, kun vihdoin huomaat pystyväsi käyttämään ruotsia sujuvasti!
Oletko Novian alumni? Lämpimästi tervetuloa mukaan alumnitoimintaamme. Lue lisää ja rekisteröidy täällä.