Milla Ikonen, Hälsovårdare (YH)

"Mielestäni on hienoa osata molempia kotimaisia kieliä ja on hienoa voida opiskella toisella kielellä."

Studerandeberättelser Hälsovårdare (YH)
milla litenbild
Miksi valitsit Novia ja opiskelut ruotsiksi?

Olen aina halunnut oppia ruotsin kieltä kunnolla, ja kun en ole muita kouluja käynyt ruotsiksi niin päätin muutama vuosi sitten hakea ruotsinkieliseen kouluun. Mielestäni on hienoa osata molempia kotimaisia kieliä ja on hienoa voida opiskella toisella kielellä.

Olen koko elämäni kuunnellut ruotsinkieltä enemmän tai vähemmän. Äitini on suomenruotsalainen ja hänen puoleltaan on myös suomenruotsalaisia sukulaisia, joten kieli on ollut hyvin lähellä aina. Minulla on myös suomenruotsalaisia ystäviä. Osasin jonkin verran ruotsia ennen koulun alkua, mutta en ollut sitä paljon käyttänyt.

Millaista on opiskella ruotsiksi suomenkielisenä?

En osannut ajatella että pystyisin kirjottamaan monen sivun mittaisia kirjotustehtäviä ruotsinkielellä niin nopeasti kun tein heti ensimmäisenä vuonna, eli ei ole ollut niin haastavaa kuin kuvittelin. Koulunkäynti olisi varmasti kyllä helpompaa jos kävisin sitä omalla äidinkielelläni.

Opettajat antavat joskus kirjoittaa kokeet äidinkielellä ja opettajat ja opiskelukaverit auttavat jos tulee jokin ongelmatilanne. Suurin osa opettajista ja koulukavereista puhuu kuitenkin myös suomea, joten välillä voi kommunikoida myös suomeksi.