15.10.2020

Amkista valmistuneiden uraseurantakysely käynnistyy, 26000 valmistunutta saa vastattavakseen kyselyn

2 Kuva fi kysely auki

Ammattikorkeakoulujen valtakunnallisella uraseurantakyselyllä kootaan tietoa työllistymisestä, työurasta sekä tyytyväisyydestä työuraan ja tutkintoon. Kyselyn saavat kaikki viisi vuotta sitten ammattikorkeakouluopintonsa päättäneet, eli vuonna 2015 valmistuneet.

– Uraseurantakysely kerää tietoa tutkinnon suorittaneiden työllistymisestä, urapoluista ja työssä tarvittavasta osaamisesta. Tiedot ovat tärkeitä koulutukseen hakeutuville ja opiskelijoille, jotka miettivät omia opintojaan ja tulevaisuuden urasuunnitelmiaan. Tulokset antavat tietoa työelämän muutoksesta opetuksen ja jatkuvan oppimisen palvelujen kehittämiseen. Lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriö käyttää tietoja ammattikorkeakoulujen rahoituksen jakamisessa, projektipäällikkö Satu Helmi Turun ammattikorkeakoulusta toteaa.

Viime vuonna toteutetun Uraseurantakyselyn perusteella tiedetään, että 82% ammattikorkeakouluista valmistuneista oli vähintäänkin melko tyytyväinen suorittamaansa tutkintoon. Tyytyväisyys tutkintoon on yhteydessä siihen, miten hyvin vastaaja pystyy hyödyntämään AMK:ssa hankkimaansa osaamista nykyisessä työssään ja miten työ vastaa vaativuustasoltaan ammattikorkeakoulutusta.

Uraseurantakyselyn kohderyhmänä ovat viisi vuotta sitten ammattikorkeakoulusta valmistuneet.

Uraseurantakysely lähetetään tänä vuonna 15.10. kaikille vuonna 2015 AMK- ja YAMK-tutkintoihin valmistuneille sähköpostilla ja tekstiviestillä.

Kyselyn tunnettuuden kasvaessa valtakunnallisen vastausprosentin toivotaan nousevan lähelle 40 prosenttia. Edellisessä kyselyssä vastausprosentti oli 34. Osa ammattikorkeakouluista pääsi tähän tavoitteeseen jo viime kyselykierroksella.  Ammattikorkeakoulujen uraseurantakysely toteutetaan samaan aikaan yliopistojen uraseurantakyselyn kanssa.

AMKista uralle - uraseurantatiedot käyttöön – Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen Euroopan sosiaalirahaston rahoittamaa hanke vahvistaa ja kehittää ammattikorkeakoulujen uraseurantatiedon keräämistä ja tiedon jakamista sekä henkilöstölle että opiskelijoille ja ulkoisille sidosryhmille. Hanketta ovat toteuttamassa

Turun AMK, Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus, Hämeen ammattikorkeakoulu, Laurea, Oulun ammattikorkeakoulu ja Tampereen ammattikorkeakoulu.

Lisätietoja:
Satu Helmi, projektipäällikkö, Turun ammattikorkeakoulu p. 050 5985563, satu.helmi@turkuamk.fi, www.uraseurannat.fi

Vuoden 2018 uraseurantakyselyn tuloksia
Opetushallinnon tilastopalvelu Vipunen: https://vipunen.fi/fi-fi/amk/Sivut/Uraseuranta.aspx
Töissä.fi: www.töissä.fi

Siirry "Uutiset"-sivulle