7.1.2019

Yrkeshögskolan Novian varainhankintakampanja onnistui hyvin

tack2018 03

Yrkeshögskolan Novian varainhankintakampanja oli menestyksekäs ja ylitti selvästi odotukset. Kampanjan tulos oli 6,2 miljoonaa euroaa. Noin puolet lahjoituksista tuli koko ammattikorkeakoululle. Reilu neljännes oli suunnattu sosiaali- ja terveysalalle ja loput jakaantui luonnonvara-alan, tekniikan, kulttuurin ja liiketalouden kesken.

Suomen ammattikorkeakouluilla oli mahdollisuus kerätä varoja 31.12.2018 asti siten, että ne saavat vastinrahaa valtiolta tuona aikana kerättyjä varoja vastaan. Yrkeshögskolan Novian varainkeruukampanja menestyi yli odotusten ja tuotti lopulta 6,2 miljoonaa euroa. Kampanja aloitettiin vuoden 2017 lopussa ja se päättyi 31. joulukuuta 2018.

Lahjoituksista reilu puolet on suunnattu koko korkeakoululle ja neljäsosa sosiaali- ja terveysalalle. Kokoonsa nähden suhteutettuna eniten lahjoituksia sain luonnonvara- ja ympäristöala.

”Olemme hyvin iloisia saamastamme laajasta tuesta. Lahjoitukset ovat arvokkaita, samoin se tuki, jota Noviaa kohtaan on osoitettu. Olen päässyt tapaamaan monia ihmisiä, joilla on sekä näkemystä että tahtoa turvata hyvää koulutusta. Kampanjan aikana olemme vahvistaneet verkostojamme ja luoneet uusia mahdollisuuksia tulevaisuuden yhteistyölle”, sanoo rehtori Örjan Andersson.

Ammattikorkeakoulun hallitus päättää kerätyn pääoman käytöstä. Osa tullaan käyttämään ajankohtaisiin kehittämistarpeisiin ja osa sijoitetaan tuottamaan niin, että koulutus hyötyy siitä vielä pitkän ajan päästä.

”Kerätyt varat tukevat opetuksen kehittämistä ja tekevät mahdolliseksi pitkän tähtäyksen panostukset ”, Andersson toteaa.
”Haluan esittää nöyrän kiitokseni kaikille, jotka ovat tukeneet meitä”, Andersson päättää.

Lisätietoja Noviasta
Yrkeshögskolan Novia on Suomen suurin ruotsinkielinen ammattikorkeakoulu. Novia toimii Vaasassa, Turussa, Raaseporissa ja Pietarsaaressa. Ammattikorkeakoulu tuottaa taitoja ja osaamista niille alueille, joilla se toimii. Noviassa on 4 000 opiskelijaa ja siellä työskentelee 290 henkilöä.

Ne yritykset, yhteisöt ja yksityishenkilöt, jotka ovat tukeneet Yrkeshögskolan Novian ”Tue tulevaisuuden osaamista” -kampanjaa, on listattu täällä https://www.novia.fi/donera/donatorer/.
Ainoastaan julkaisemisen hyväksyneet lahjoittajat ovat mukana listassa.

Lisätietoja
Yrkeshögskolan Novia, rehtori/toimitusjohtaja Örjan Andersson, puh. 050 527 2286

Lähettäjä
Yrkeshögskolan Novia, viestintäpäällikkö Jenny Svartsjö, puh. 050 561 7803

Siirry "Lehdistötiedotteet"-sivulle