18.6.2018

Ammattikorkeakoulu Novia ja Vison oy järjestivät norjalaiselle rakennusteollisuudelle allianssipäivä

Janica IMG 1976 copy

Suomessa on reilun viiden vuoden aikana käynnistetty noin 50 allianssiprojektia hyvin kokemuksin ja se on herättänyt mielenkiintoa myös ulkomailla. Ammattikorkeakoulu Novia ja Vison Oy järjestivät norjalaiselle rakennusteollisuudelle allianssipäivän huhtikuussa. Norjassa pyritään nyt toteuttamaan pilottihankkeena E 6  Kvål – Melhus sentrum moottoritien rakentaminen Trondheimissa allianssihankkeena. Rakennuttajana toimii Norjan valtion omistama Nyeveier as.

”Esittelimme suomalaisia kokemuksia allianssimallista. Tällä oli suuri merkitys siihen, että norjalaiset päättivät pilotoida mallia Norjassa. Allianssimalli on urakkamuoto, jossa hankkeen hyödyt ja riskit jaetaan allianssisopimukseen perustuvalla tavalla. Rakennusalan tuottavuudessa verrattuna muuhun teollisuuteen on parannettavaa ja yleisesti alaa pidetään konfliktiherkkänä. Malli mahdollistaa myös uudet innovaatiot kompleksisissa hankkeissa kuten useat allianssiurakat ovat näyttäneet”, kertoo rakennustekniikan lehtori Kimmo Koivisto Ammattikorkeakoulu Novialta.

”Rakennusala kaipaa uudistamista kaikkialla. Hienoa että yhteistoiminnalliset toteutusmuodot (allianssi) kiinnostavat myös maailmalla ja oppeja käydään hakemassa Suomesta.  Malli perustuu Lean filosofiaan, jonka oppeja voidaan hyödyntää muissakin toteutusmuodoissa kuin allianssissa. Olen vakuuttunut, että Lean-ajattelu auttaa meitä nostamaan rakentamisen tuottavuutta”, sanoo Anders Nordström, Vison Oy:n osakas.

”Tämä on myös linjassa yhteispohjoismaisessa pyrkimyksessä harmonisoida rakennusalaa, jolla voidaan tehostaa alan toimintaa ja edistää työn vapaata liikkumista”, jatkaa Koivisto.

”Suuri kiitos Vaasan sairaanhoitopiirin Ulf Stenbackalle ja Tampereen kaupungille, jotka avokätisesti jakoivat kokemuksiaan allianssista ja myös Novian opiskelijoille heidän panoksestaan asiakirjojen laatimisessa”, lisää Nordström.

 

Lisätietoja

Ammattikorkeakoulu Novia, Lehtori Kimmo Koivisto  puh. 0447805574
Vison oy, partner Anders Nordström     puh. 040 5255561

Siirry "Lehdistötiedotteet"-sivulle