26.06.2022 | Kommentarer

Keittiöpuutarhan laajennus

Kurssin aikana on tullut monta ideaa, mitä haluaisin toteuttaa pihalla ja puutarhassa. Muutama on menossakin ja monenlaista suunnitteilla. Suurin osa niistä valmistuu vasta tulevaisuudessa, joten blogin aiheeksi valitsin pihan keittiöpuutarhalaajennuksen, johon tein pohjatyöt jo viime syksynä.


Pohjatyöt syksy 2021

Saunapolku lohkaisi viime kesänä osan pihan keittiöpuutarhani kasvimaasta, joten päätin marraskuussa 2021 laajentaa kasvimaata toiseen suuntaan. Rajasin noin 10 m2 lisäalueen suurilla kivillä, syvyyttä oli parhaimmillaan 1,5 m. Sellaista määrää multaa ei ollut saatavillani, joten päätin kokeilla hügel-menetelmää. Pohjalle ruohon päälle levitin kartonkia. Keräsin juuri kaadettuja ja tuulen kaatamia puunrunkoja kartongin päälle. Seuraava kerros koostui oksista ja risuista. Rantaleppien pudotettua lehtensä hain niitä oksien päälle. Pihallamme kasvaa pääosain mäntyjä ja kuusia, joten lehtiä pitää hakea kauempaa. Vihreää olikin vaikea löytää myöhään syksyllä, mutta jonkun verran onnistuin sitäkin löytämään. Seuraavaksi kerrokseksi ajoin maatunutta lehmän lantaa ja sen päälle multaa. Uusi maa jäi hieman korkeammalle tasolle kuin vanha maa, koska puiden alkaessa maatua pinta tulee laskemaan. Lopuksi levitin pinnalle vielä sanomalehtiä ja olkea katteeksi talven ajaksi. Siellä oli maan nyt hyvä asettua. Keittiöpuutarha oli aidattu, jotta peurat, kauriit ja jänikset pysyvät loitolla. Aidan sisäpuolella on myös lintujen ruokintapaikka.

pohjalle

Kartonkia ja puunrunkoja pohjalle

lehdet

Lepän lehtiä puiden ja risujen päälle

olki

Lopuksi sanomalehteä ja olkia katteeksi

Työ jatkuu keväällä 2022

Keväällä 2022 poistin olkikatteen, jotta maa lämpiäisi nopeammin. Alun perin olin suunnitellut keittiöpuutarhasta metsäpuutarhatyyppistä ja olinkin istuttanut sinne puita pensaita jonkin verran. Käytäntö osoitti, että tarvetta on enemmän kasvimaalle, joten heti huhtikuussa siirtelin osan hedelmäpuista ja marjapensaista toiseen paikkaan. Sen jälkeen siirsin suoja-aidan uuteen paikkaan ja aloin suunnitella uuteen maahan kasvupenkkejä. Kasvimaan vieressä on puutarhamustikka- ja hunajamarjamaa, joka on osa kivillä rajattua isompaa yin&yang-ympyrää. Ympyrämuotoa halusin myös kasvimaalle ja sain tehdä monta luonnosta, ennen kuin olin tyytyväinen muotoihin.

Päädyin kahteen pienempään toisiaan hipovaan ympyrään kasvimaan keskelle, ja noin 70 cm leveään penkkiin, joka kiersi koko maan.
Olen pihasuunnittelussa hyödyntänyt fengshui-menetelmää väreissä ja muodoissa. Keittiöpuutarha sijaitsee puu-elementin alueella, jonka väri on vihreä ja suunta vertikaalinen. Jätin kasvimaalle kaksi hedelmäpuuta korostamaan puuelementin suuntaa. Samoin lintulaudat sijoitin tolppien nokkaan. Lähellä on myös korkea pihakuusi. Kunkin elementin alueella on hyvä olla kuitenkin ripaus sekä sitä hallitsevaa elementtiä (tässä metalli; muotona pyöreä ja kaareva, väreinä valkoinen, harmaa) että sen hallitsemaa elementtiä (tässä maa; muotona matala, horisontaalinen, väreinä keltainen, ruskea). Ympyrämuodot edustavat metallia ja matala kasvusto sekä keltaiset kukat maaelementtiä. Toivon saaneeni aikaan harmonisen alueen.

skissit

Suunnitelmia

Toukokuussa kaivoin polut kasvimaalle, olkien alle levitetty sanomalehti hankaloitti työtä, sen olisi kannattanut syksyllä jättää laittamatta. Kasvimaan eteläreunaan verkkoaitaa vasten istutuin takaisin tuiviot (Microbiota decussata), jotka olivat talven olleet siirtoistutuksessa. Ohjaan ne nousemaan aitaa vasteen tuulensuojaksi mereltä päin, kasvimaalle osoittavat oksat karsin pois. Keittiöpuutarhan viereen tein viime syksynä rannansuuntaisen, 3 m leveän ja 6 m pitkän tuulensuojaistutusalueen, jonka pensaat kasvaessaan tulevat suojaamaan keittiöpuutarhaa ja pihaa tuulelta. Polkujen pohjalle levitin sanomalehtiä ja olkea, myöhemmin aion korvata ne hakkeella.

polut

Kasvipenkkien muodot valmistuvat

Kesäkuussa aloin pikkuhiljaa istutella erilaisia esikasvattamiani taimia paikoilleen, niiden ympärille levitin katteeksi ruohosilppua, kahvinporoja levittelen silloin tällöin lannoitteeksi istutuksille. Yritin saada pienelle kasvimaalle monipuolisesti erilaisia kasveja; hernettä, perunaa, sipulia, purjoa, salaattia, timjamia, … Väleihin istutin erilaisia kukkia, jonkun verran kylvin mm. salaattia, pinaattia ja portulakkaa, jotta saan satoa eri aikoihin. Verkkoaidan viereen ja pensaiden alle jätin katteeksi olkea. Isompia sateita ei ole kevään ja kesän ollut, joten säännöllistä kastelua kasvimaa kesän aikana tarvitsee, onneksi olen saanut sadevettä talteen. Ehkä jossain vaiheessa saan aikaiseksi kunnon kastelujärjestelmänkin sinne, toistaiseksi kastelukannu saa riittää. Sain sen verran myöhään taimia ja siemeniä maahan, että satoa on odotettavissa vasta heinäkuussa.